Ei toi mamma pysty ymmärtämään pienen koirapojan elämää. Se ei ensinnäkään ymmärrä sitä, että kattilat kolisee itsestään tiskialtaaseen päivän aikana. Nojoo, kyl mä vähän ehkä haistoin niitä. Pitäähän mun tietää mitä niissä on kokattu. Eikä se ymmärrä sitä, että ne paperit siinä jääkaapin ovessa ei vaan pysy sellasilla pienillä jutskilla kiinni. Ne vaan tarttuu pienen koirapojan tassuun kun vähän hipaisee. Ja pakkohan niitä on kokeilla. Että mamma oppii, ettei ne siinä pysy. Mä vähän lueskelin tänään semmoista paperia, missä oli taloyhtiön puhelinnumerot. Jos vaikka tarvii joskus sinne soittaa. Puhejohtajalle tai jollekin. No, mamma ei ymmärrä, että mä tiedän nyt ne nummerot vaikkei niitä enää niissä papereissa olekaan. Voi sitte kysyä multa ni kyl mä kerron. Ei se mamma ymmärrä sitäkään, että jos mulla on tylsää niin pitää keksiä tekemistä. Onneksi meillä ei ole enempää niitä Pentin maljakoita, ne kattilat on jonkun haakmannin ja onneksi hiukan kestävämpiä kuin semmoset maljakot. Että jos haakmanni haluaa kattilansa ennen kuin niistäki tulee kattilapalapelejä ni kantsis hakea äkkiä pois.